Axelit

Axelit

Axelit-ryhmässä luistelee eri tasoisia 7-17-vuotiaita edistyneempiä harrastajia. Ryhmän luistelijat kilpailevat taitotasoaan vastaavassa sarjassa, joko Taitajat Axel -sarjassa tai Tähtisarjoissa (entiset Aluesarjat).

Ryhmän tavoitteena on harrastemainen taitoluisteluharrastus, luistelun ilo ja onnistumisien kokeminen. Ryhmän tavoitteena on kehittää luistelijoiden taitoja harjoitella itsenäisesti, tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti sekä opettaa urheilullisia elämäntapoja.

Ryhmässä harjoitellaan taitoluistelun peruselementtejä kuten sujuvaa perusluistelua, vaikeampia askeleita  ja käännöksiä, monipuolisesti liukuja, peruspiruetteja ja niiden yhdistelmiä, variaatiopiruetteja, yksöis- ja kaksoishyppyjä, hyppy-yhdistelmiä, musiikkin luistelua sekä esittämistä. Ryhmäläiset harjoittelevat eri elementtejä oman taitotasonsa mukaisesti.

Oheisharjoittelu tukee jäällä tehtävää luisteluharjoittelua sekä vahvistaa monipuolisesti luistelijan liikuntataitoja. Oheisissa harjoitellaan motorisian perustaitoja, tasapainoa, ketteryyttä, liikkeen rytmiä, yhdistelykykyä, suuntautumiskykyä, liikkuvuutta, nopeustekijöitä, voimaa lihaskuntoharjoittelun ja kehonhallinnan kautta sekä rotaatiota ja muita lajitaitoja.

Ryhmä harjoittelee jäällä 4krt/vko ja oheisissa 3krt/vko. 

Axeleista on mahdollisuus jatkaa harrastusta Aikuiset tai K4-ryhmässä. Valmentajat tekevät ryhmäsiirrot luistelijan taitotason, iän, motivaation sekä urheilullisten elämäntapojen perusteella.

Harjoitusajat

Valmentaja/Tränare: Emmi Luopajärvi

Yhteystiedot/Kontakt information: emmluo@gmail.com